Timo Kopomaa

2009

Minä tosissani yritin lukea tätä kirjaa, mutta se oli kuin norsu olisi syönyt puikoilla mustikoita. Ei kertakaikkiaan voinut jatkaa ensimmäistä lukua pidemmälle kun alkoi niin tökkimään hellannlettas -kulttuuri. Voi kamala kun on kiire ja stressi, voi voi voi. Täytyy olla leppoisaa. Sen lisäksi kirja pitää lukijaa typeryksenä, jolle täytyy kaikki tarjoilla valmiiksi pureksittuna totuutena.

Esikuvani on mummoni, joka hoiti yksin seitsämän lasta, maatilan ja sodassa vammautuneen miehen. Tarvitsisin huomattavasti nykyistä tehokkaamman lääkityksen, että Kopomaan ajatukset uppoaisivat.